Olen vuonna 1986 syntynyt cornish rexeihin hurahtanut nainen Hämeenlinnasta. Ensimmäinen cornish rexini Piupaws Sohjo saapui minulle lokakuussa 2008 ja sille tielle jäin - seuraava rexini Metsäkansan Gordo muutti luokseni tammikuussa 2009. Kesällä 2009 kuulin Heli
Tepposelta (Piupaws -kissala), että heillä olisi musta poika vailla sijoituskotia ja niin sydämeeni asteli ihana musta kolli Piupaws Turdus Merula eli Devil, jonka takia / ansiosta kasvatustyökin alkoi todenteolla kiinnostaa. Kesällä 2010 minulle tuli Piupaws Kuplamuovi ikäänkuin sijoitukseen - lokakuussa 2010 syntyivät Kupliksen ja Devilin pennut (Piupaws -pentue). Viides kissani Spectrolite Hilppa eli Synti muutti syyskuussa 2010 sulostuttamaan elämääni ja suunnitelmissa oli, että Synnistä olisi tullut kasvatuskissani. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja Synti päätettiin steriloida. Niinpä kasvatuskissakseni (toivottavasti!) muutti varsin herttainen mustavalkoinen neiti Spectrolite Nonna.
Kissamäärä laski neljään helmikuussa 2012, kun Synti ja Devil muutti uuteen yhteiseen kotiin Vihtiin. Gordolla ja Devilillä ei koskaan välit palautuneet Devilin machoiltua leikkaamattomana kollina ja pojat tappelivatkin usein ja stressasivat toisistaan. Nyt poikien ei tarvitse stressata ja Synti ja Devil pääsi aivan unelmakotiin. <3
Kuulun InCat Suomeen, Pirkanmaan Rotukissayhdistykseen ja Suomen Rex-kissayhdistykseen ja erityisesti jälkimmäisessä pyrin toimimaan mahdollisimman aktiivisesti - olen Surexin sihteeri, webmaster ja lisäksi olen keskustelupalstan moderaattori. Luonani on järjestetty keväällä 2010 ja kesällä 2011 hiiritalkoot, missä teimme Surexin myyntipöytään kaikenlaista myytävää.
Kissanäyttelyharrastuksen aloitin keväällä 2009 ja sen jälkeen olen melko aktiivisesti käynyt näyttelyissä. Kesällä 2010 uskaltauduin ensimmäisen kerran tuomarin assistentiksi ja saman vuoden syksynä myös eläinlääkärin assistentiksi, myös näyttelyiden sihteeristöissä olen ollut auttelemassa. Pyrin näyttelyttämään jokaista tulevaisuudessa kasvatuksessa käyttämääni kissaa ainakin kerran näyttelyssä, mahdollisuuksien mukaan useamminkin - kaikkiahan tosin ei ole luotu näyttelymaailmaan. Kissan ehdoilla tässä mennään, tietenkin. Toki näyttelymenestys on mukavaa, mutta enemmän itselleni merkitsee kissan terveys ja luonne kotioloissa. Pyrin kuitenkin kasvattamaan lemmikkejä ja rakkaita perheenjäseniä, enkä näyttelytähtiä - jos näyttelyiden saralla on menestystä tullakseen, se on aina vain plussaa, mutta ei missään nimessä ykköstavoite.
Pyrin kasvattamaan hyväluonteisia ja rodunomaisia cornish rexejä tarkasti harkiten. Jokainen myymäni pentu on rekisteröity, kahdesti tai kolmesti rokotettu, madotettu, sirutettu ja eläinlääkärin tarkastama ja kaikki myyn ensisijaisesti lemmikiksi. Pennut luovutetaan uuteen kotiin 14-16 viikon iässä ja vähintään kilon painoisina. Näyttelyt eivät ole millään tavalla vaadittua, mutta autan erittäin mielelläni kaikessa, mikäli uusi koti haluaa näyttelyharrastuksen aloittaa tai käydä vaikkapa vain kerran näyttäytymässä näyttelyssä. Pääasia on, että sekä kissa, että omistajat viihtyvät.
Pennut kasvavat alkutaipaleensa emon kanssa keskenään ja kun alkavat seikkailut kiinnostaa, saavat ne alkaa reippailemaan muiden kissojen ja koiran kanssa. Pennut saavat siis olla mukana kodin arjessa nuoresta saakka, jotta ne tottuvat tavalliseen kotielämään, pääsevät toteuttamaan pientä leijonanluonnettaan ja oppimaan isoilta kissoilta kaikki kissamaailman ihmeellisyydet.
Jotta kissamäärä kotonani ei kasva liian suureksi ja jokainen kissani saa tarpeeksi huomiota, tulen joitakin pentuja sijoittamaan omiin koteihinsa. Sijoituskissat ovat omistuksessani niin kauan, että ne sopimuksesta riippuen synnyttävät 1-2 pentuetta tai astuvat 1-2 naarasta ja sopimuksen täytyttyä kissa siirtyy kokonaan sijoituskotinsa omistukseen. Kasvattajana ja kissan omistajana huolehdin sijoituksen aikana kaikista jalostuskäyttöön ja pentuihin liittyvistä kuluista sijoituskodin huolehtiessa kissan perustarpeista ja -hoidosta. Haluaisin tutustua mahdollisiin tuleviin sijoituskoteihin jo hyvissä ajoin, joten jos ajatuksissasi siintää kodin tarjoaminen sijoituskissalle, ota rohkeasti yhteyttä ja tutustutaan.
Teen tällä hetkellä kahta työtä, olen kodintekniikanmyyjä ja tekninen asiakasneuvoja. Valmistuin alkuvuodesta 2011 tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Muita harrastuksia kissojen ja kissanäyttelyiden lisäksi ovat tietokoneet, koirani kiinanharjakoirauros Dragon Moon Backseat Driver eli Sisu (s. 07/2006), lukeminen ja valokuvaaminen.
Kissalani on sienitestattu ( microsporum canis ) 03/2010, 11/2010 ja 11/2011 ja jokaisella kerralla todettu negatiiviseksi.
My first cornish rex arrived to me in October 2008 and that was it - soon I got my second rex and so on... This breed took me totally with it! I got my FIFé-registered cattery name FI*Derekaz in November 2010 and I breed cornish rexes in very small scale at my home, about 1-2 litters in a year.
My breeding cats are tested FIV- and FeLV negative and heart scanned. My cattery is microsporum canis free - tested 3/2010, 11/2010 and 11/2011.
>> LUE BLOGIAMME / READ OUR BLOG (only in Finnish)
>> LISÄÄ KUVIA KISSOISTANI FACEBOOKISSA / MORE PICTURES OF MY CATS IN FACEBOOK

Erika Peltonen
Hämeenlinna
dereka[a]dereka.net
+358 44 3333686