|
|
![]() Ajattoman nopein montéhevonen 2008 kolmas! ![]()
Luonnekuvaus Britti on hieno yhdistelmä herrasmiesmäisyyttä, nopeutta ja älykkyyttä. Britti käyttäytyy orimaisen tyylikkäästi tilanteessa kuin tilanteessa, se samaan aikaan käyttäytyy hienosti, hurmaa tammoja ja osoittaa muille oreille olevansa mahdollinen tuleva johtaja. Britti on älykäs hevonen, jota ei saa pakottamalla tekemään mitään - se tarvitsee aikaa ja vaivaa, mutta tulos on takuulla kaiken vaivan arvoinen. Hoidettaessa Britti on hieman kärsimätön, mutta se kyllä seisoo aloillaan ainakin jonkun aikaa. Jos harjaaminen menee turhanpäiväiseksi lääppimiseksi, Britti kyllä näyttää sen luimimalla - se ei siedä turhaa kuhnailua. Nopea harjaus ja valjastus ja sitten lenkille - se on Britin mielestä paras vaihtoehto. Britti käyttäytyy eläinlääkärin ja kengittäjän toimenpiteiden aikana hyvin, eikä sen kanssa ole normaalien juttujen kanssa yleensä ongelmia. Ajettaessa Britti on sähäkkä ja nopea ori, joka osaa käyttää älykkyyttään myös radalla hyväksi. Se osaa itsekin arvioida hyviä paikkoja ja se onkin helppo ajettava kuumuudestaan huolimatta. Britillä on hyvä ja matkaavoittava ravi, välillä tosin on kausia, jolloin laukkamerkintöjä tulee vähän liikaakin. Jälkeläiset 08.12.2008 t. Credia Darkness (e. Aloha Yep) 21.08.2008 t. Zuri Tempo (e. Nasty Nasty) 19.03.2008 t. Chelsea Yep (e. Cherosene Loisto) 13.02.2008 t. Veronique Darkness (e. Intrique Soldra) 05.02.2008 t. Mystique Darkness (e. Intrique Soldra) 25.12.2007 o. Cosmique Darkness (e. Intrique Soldra) 08.10.2007 t. Lady-Tyrannia 945 (e. Lily Jazz) 15.09.2007 t. Touch Me Loisto (e. Budapest Nin) 24.06.2007 o. Seagull Des (e. CT Sunset Star) Sukutaulu
Kilpailukalenteri Startteja yhteensä 165 kpl. Statistiikka (I-II-III-IV): 11-15-20-9. Maaliskuu 28.03.2007 / Kutsu / Lähtö 0 (Tasoitusajo, 2100 m, koelähtö) / 1.25,9ke / 50 v€ LÄPI! Huhtikuu 08.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 22,0 ja hit.) / 1.29,4 xx ep (11/16) 09.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 1.26,7ke (9/13) 15.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 22,0 ja hit.) / 1.31,0 x (12/16) 17.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / HPL 17.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / HLL 19.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,3, 400 v€ (5/16) 20.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-vuotiaat) / 1.26,3ke / 1 800 v€ (3/11) 21.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.24,5 (9/15) 22.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 22,0 ja hit.) / 1.23,2 500v€ (3/15) 24.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.22,2 xx, 3000 v€ + loimi (1/16) 26.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,8 x, 200 v€ (7/16) 28.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.23,1, 200 v€ (8/16) 29.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 22,0 ja hit.) / 1.24,2 900v€ (3/15) 30.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 1.52,3 (10/12) 30.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 20,8ke - 50v€ (5/10) Toukokuu 01.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / HLL 02.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-vuotiaat) / 1.22,6kex / 100 v€ (6/15) 03.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.24,6 x (9/16) 05.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.19,1 xx, 1500 v€ (2/16) 08.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.24,3 xx (13/16) 10.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.24,3 x (11/16) 10.05.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 18,2ke - 90v€ (5/11) 12.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 20,5ke x (8/10) 12.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.23,5 (14/16) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 2-5-vuotiaat) / 1.23,0akex, 600v€ (3/10) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.20,3, 1500 v€ (2/16) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 1.23,0x + 100ve (6/10) 16.05.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-vuotiaat) / 1.25,9ke (8/11) 16.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 22,8ke, 600ve (3/8) 17.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,4, 400 v€ (5/16) 19.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,4 (11/16) 20.05.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 2-5-vuotiaat) / 1.25,1ake (7/12) 22.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.22,1 (9/16) 24.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,0 x (3/16) 25.05.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 20,1ke x (6/8) 26.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.19,0, 3000 v€ + loimi (1/16) 26.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-v., vs. alle 7 000 v€) / HEL 28.05.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 1609 m, 3-4v., 16,0-19,0) / 19,2aly - 750v€ (2/5) 29.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.21,3, 900 ve (3/16) 31.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 20,0 ja hit.) / 1.19,2 x, 3000 v€ + loimi (1/16) 31.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. 15 000-30 000 v€) / 19,3ake - 400v€ (4/7) Kesäkuu 05.06.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 3100 m, 17,0-20,0, 4-6v.) / 1.23,3pi / 700 v€ (6/11) 08.06.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-vuotiaat) / 1.26,3kex, 500v€ (4/16) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 19,8ke - 500v€ (2/5) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.19,7, 750 v€ (3/5) 19.06.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / 1.18,7, 2500 v€ + loimi (1/7) 20.06.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 15 000 v€) / 20,9pi x - 250v€ (5/10) 22.06.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.20,9, 750 v€ (3/5) 26.06.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / 1.18,4, 1500 v€ (3/7) 27.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 1609 m, 3-4v, 17,0-20,0) / 20,5aly xx (8/8) 27.06.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 2-3-vuotiaat) / 1.23,6 + 100ve (5/13) 28.06.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 3-5-vuotiaat) / 1.21,8pi (10/13) 29.06.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.20,1, 750 v€ (3/5) Heinäkuu 02.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 1609 m, 16,1-23,0) / 1.21,8a (9/12) 03.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / HPL 06.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.20,4api / 2 000 v€ (2/9) 07.07.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / m22,3ake - 1000v€ & loimi (1/5) 10.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / 1.23,0kp (6/9) 13.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.23,2api / 1000 v€ (3/7) 14.07.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2600 m, Derbyn karsinta) / HPL 17.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / 1.20,2kp (8/12) 19.07.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 1600 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 18,4ly - 500v€ (2/7) 20.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.19,9api (7/7) 23.07.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 12,0-20,0) / 18,4ke (7/9) 24.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 20 000-40 000 v€) / HLL 24.07.2007 / Kutsu / Lähtö 13 (Ryhmäajo, 2600 m, Derby Selection) / 1.18,3kp 2 200 v€ (3/7) 27.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 17,0-19,0, 3+) / 1.21,0api / 400 v€ (4/12) 28.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 17,0-20,0) / 19,0ake x (6/8) 28.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 1609 m, alle 8-v.) / 1.16,0ly (10/16) 30.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-6-vuotiaat) / HLL Elokuu 04.08.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 1600 m, 3-6-vuotiaat) / 1.19,2ly, 300 v€ (8/16) 05.08.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 1609 m, 4-6-vuotiaat) / 19,8ly (7/12) 15.08.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1600 m, 18,0-24,0) / 1.18,0 (+1500v€) (2/16) 20.08.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 14,1-20,0) / 1.16,2ke + 300ve (3/16) 28.08.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 4-7-vuotiaat) / 1.17,9akex, 300v€ (5/12) 31.08.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 1609 m, 13,0-16,0) / 19,0aly (8/9) Syyskuu 01.09.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / 1.24,2makex 600v€ (4/8) 10.09.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 3100 m, monté) / 1.22,8mpi (11/13) 19.09.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 1609 m, monté) / 1.20,5mly (11/16) 27.09.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 1609 m, monté) / 1.21,2mly / 1 250 v€ (2/12) 30.09.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / 1.21,5make (6/12) 30.09.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, 13,0-16,0) / HLL Lokakuu 03.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,0-17,0) / 16,3ake (5/5) 07.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / m21,4ake x - 320v€ (3/4) 10.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 1609 m, 16,0-20,0) / 1.16,3ly / 400 v€ (4/13) 14.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 1609 m, 14,0-17,0) / 15,5aly x - 250v€ (4/6) 17.10.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 14,0-20,0) / 19,3ke x - 320v€ (3/7) 20.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2600 m, monté) / 1.21,4makp / 400 v€ (5/9) 21.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, monté) / 1.20,9mkpx / 1 000 v€ (5/15) 26.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,0-17,0) / 16,5ake - 1500v€ & loimi (1/6) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 13,0-16,0, vs. yli 10 000 v€) / 16,1ake (6/6) 30.10.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.21,4mke, rutiini (1/4) 30.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 1609 m, monté) / 1.21,2maly (7/12) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / HLO(5) Marraskuu 02.11.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / HPL 03.11.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.20,8mke / 600 v€ (4/13) 07.11.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,0-18,0) / 17,7ake - 320v€ (3/6) 18.11.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / m22,3ake - 1000v€ & loimi (1/4) 21.11.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,1-17,0) / 1.17,6ake 1500v€ (2/10) 24.11.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,0-18,0) / 18,8ake - 750v€ (2/7) 29.11.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 20 000 v€) / 1.17,3ke / 600 v€ (6/12) 30.11.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 4100 m, oriit, 5+) / 1.20,9pi 480v€ (4/16) 30.11.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 12,0-20,0) / 20,0ke - 125v€ (5/9) Joulukuu 06.12.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 13,0-16,0) / 18,1ake - 250v€ (4/10) 10.12.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-19,0) / 1.22,3ke (14/16) 13.12.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / 1.19,4make / 900 v€ (3/7) 15.12.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, 5-7-vuotiaat) / 1.20,6pi (13/16) 20.12.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 14,0-18,0) / 1.18,4ke, 700v€ (2/16) 24.12.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,3mke (7/12) 26.12.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / 19,4make+ 600ve (3/6) 31.12.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 1609 m, 13,0-16,0) / 15,8aly (7/9) 31.12.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,4mke / 900 v€ (3/16) Tammikuu 2008 09.01.2008 / Kutsu / Lähtö 19 (Tasoitusajo, 2100 m, 13,1-15,5) / 1.17,4kexx (12/14) 16.01.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.24,0mx + 400ve (6/16) 19.01.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / HPL 23.01.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,0-17,0) / 16,5ake x - 250v€ (4/12) 26.01.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,8mkex + 50 ve (6/13) 30.01.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,1-15,9) / HLL Helmikuu 04.02.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,0-17,0) / HPL 05.02.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Ryhmäajo, 1609 m, 16,0 ja nop.) / 1.16,2 (11/12) 08.02.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / m20,4ke (5/8) 12.02.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / m21,9ake ep (7/7) 14.02.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 7-9-vuotiaat) / 1.19,3 (7/8) 15.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, monté) / 1.22,7mapi / 900 v€ (3/9) 17.02.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,1-20,0) / 1.19,3 + 200ve (7/16) 26.02.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 1609 m, 15,0-17,0) / 16,0aly - 750v€ (2/9) 27.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / HEL 28.02.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 7-9-vuotiaat) / 1.18,1ke (8/12) 29.02.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.26,7 / 100v€ (6/12) 29.02.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 1609 m, 15,0-17,0) / 17,7aly (6/6) Maaliskuu 01.03.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 1609 m, monté) / 1.18,2 1 250v€ (2/6) 08.03.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, monté) / 1.23,1mapi / 200 v€ (6/12) 11.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-16,9) / 1.18,2ke xx (7/11) 12.03.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-18,9) / 1.16,4aly (8/12) 16.03.2008 / Kutsu / Lähtö 11 (Ryhmäajo, 1609 m, monté) / 1.21,4maly xx (6/7) 18.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / 1.19,3, juostu rutiinina (2/4) 19.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.21,3mke (10/16) 21.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-16,9) / 1.15,6 - 1 600v€ + loimi (1/10) 23.03.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-100 000 v€) / m19,5ke (10/12) 27.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,0-18,0) / 17,9ake (8/10) 30.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2600 m, monté) / 1.19,2m + 1.800ve (2/5) 31.03.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 1609 m, 13,0-16,0 & vs. yli 20 000 v€) / 15,0aly (5/9) Huhtikuu 06.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 1609 m, 14,0-17,0) / 15,8aly (5/8) 13.04.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,4mke (10/11) 27.04.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 14,0-17,0) / 18,6ake (6/7) 30.04.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / HML Toukokuu 02.05.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,0-20,0) / 1.19,3ake (9/11) 24.05.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.18,8mke (8/9) 30.05.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 1609 m, monté) / 1.21,3mke (9/16) Kesäkuu 30.06.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,4mkex (11/11) Heinäkuu 01.07.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.20,4mkex / 1 000 v€ (5/10) 12.07.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, monté, Ajattoman nopein lv-montéhevonen 2008) / 1.18,2mkex / 1 800 v€ (3/15) 24.07.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, 8-10-vuotiaat) / HPL 28.07.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 14,1-16,0) / 1.15,5ke / 2 200 v€ + loimi (1/16) Elokuu 31.08.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 14,1-16,0) / 1.17,9pi (7/12) Syyskuu 21.09.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, monté) / 1.19,3mkex (8/10) 26.09.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-17,0) / 1.16,7ke (10/12) 29.09.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 3100 m, 14,1-16,0) / 1.17,8pi / 2 200 v€ + loimi (1/10) Lokakuu 18.10.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 15,0-18,0) / 1.16,0ke / 1 000 v€ (5/13) 20.10.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 3100 m, 14,1-16,0) / 1.15,3ke / 400 v€ (5/12) Joulukuu 13.12.2008 / Kutsu / Lähtö 11 (Ryhmäajo, 1609 m, monté) / 1.17,4maly (6/7) 16.12.2008 / Kutsu / Lähtö 14 (Ryhmäajo, 1609 m, monté) / -- 16.12.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 15,9 ja nop.) / 1.15,6aly, 900v€ (3/12) 26.12.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. yli 31 000 v€) / -- 27.12.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, monté) / m1.18,8ake (8/9) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||