|
![]() Kissi on hyvin kiltti ja ihmisiä kohtaan erittäin ystävällinen. Se ei tekisi pahaa yhtään kenellekkään, joten sen voi antaa myös aloittelijoiden hoiviin. Kissi rakastaa pieniä lapsia, mutta se ei tykkää jos sen kimpussa on koko ajan joku. Kissi tahtoo siis välillä kunnon rauhaa. Karsinassaan Kissi on rauhallinen, se katselee mielellään ikkunasta ulos. Viereisessä karsinassa olisi hyvä olla tamma, Kissi ei nimittäin aina oikein pidä orejen seurasta. Hoitaessa Kissi on nätisti, välillä saattaa kyllästyä ja alkaa heittelemään päätään. Harjauksesta Kissi pitää todella paljon, ja silloin se pysyy kuin tatti paikoillaan. Kissi ei tykkää kauheasti kun sen päähän kosketaan, joten on muistettava käsitellä sitä hellästi. Kaviot Kissi nostaa kiltisti, ei tarvitse kiskoa jalkaa ylös täysillä. Kengitystä Kissi vielä vähän vieroksuu, joskus saa sätkyn kun näkee kengittäjän. Mutta sen verran viisas tamma Kissi on, että se tietää sen olevan itsensä parhaaksi. Varustaessa Kissi on tosi upeasti, oikea malli esimerkki muille hevosille. Kissi se vain seisoo kaviot visusti maassa paikoillaan koko varustuksen ajan, ja tämähän on vain hyvä asia. Kuolaimista Kissi ei oikein tykkää, ja välillä ei suostu ottamaan niitä millään suuhunsa. Ajossa Kissi toimii hyvin, on kuuliainen kaikille avuille. Joskus se ei vain ymmärrä mitä ihminen haluaa siltä ja silloin se hermostuu eikä enää tottele käskyjä. Ajajan täytyy siis osata asiansa ennen kuin menee Kissillä ajelemaan. Kovia otteita Kissin kanssa ei saa käyttää, täytyy siis välttää ohjista kiskomista. Metsäteillä Kissi tykkää mennä, siellä on virkeä ja innokas, meinaa välillä ryöstäytyä käsistä. Kissi on hieman säikky, välillä saattaa singahtaa liikkeelle täysillä kun näkee mielestään jotain pelottavaa. Siksi Kissillä käytetäänkin silmälappuja. Radalla Kissi on täydessä persoonassaan. Se on erittäin voitontahtoinen, ja jos radalla on muita hevosia niin Kissi menee heti pientä kilpa-ajoa niiden kanssa. Kissistä löytyy kyllä vauhtia tarpeen tullen, joskus vähän liikaakin kun on ylimääräistä energiaa purettavana. Starteissa Kissi on yllättävän rauhallinen, se ei turhia jännitä. Joskus kun se juoksee joukon kärjessä, se ihmettelee mihin muut jäivät ja Kissi jää odottamaan muita. Onneksi tämä tapa on jo saatu kuriin, ja Kissi ymmärtää että sen kuuluukin olla koko ajan ensimmäisenä jos mahdollista. Kissi laukkaa todella harvoin, kunhan sitä ei hoppuuteta liikaa. Kissillä harrastetaan myös montéa, ja siinä lajissa se on myös todella hyvä. Kissi tykkää kun sillä välillä ratsastetaan ja se on silloinkin tottelevainen. Pääasissa käytämme sitä kuitenkin kärryjen vetämiseen. Kuljetuksesta Kissi ei erityisemmin pidä. Se on hankala lastata autoon ja kyydissä se on aina ihan hermona ainakin jos se on yksin. Siksi sillä täytyy aina olla matkustus seuraa. Tarhassa Kissi viihtyy hyvin niin yksin kuin muidenkin kanssa. Piehtarointi on Kissin lempipuuhaa, ja silloin hoitajalla on iso työ edessä. Toisten tammojen kanssa Kissi viihtyy loistavasti, joskus muut tammat saattavat alkaa pomotella Kissiä kun se on niin kiltti eikä uskalla tehdä muille mitään. Karkailua Kissi ei onneksi harrasta, yhden kerran on karannut ja kun se ei tykännytkään olla yksin missään niin se ei ole viitsinyt enää lähteä omille tutkimus retkilleen. Kun Kissiä tullaan hakemaan sisälle, se ravaa heti portille vastaan iloisena ihan kuin ei olisi nähnyt ihmisiä vuoteen. Taluttaessa Kissi kulkee kiltisti vierellä, sen voi taluttaa ihan vaikka pelkästä riimusta. Tallin ovesta Kissi ei aina suostu menemään sisälle, syytä tähän ei tiedetä. Karsinaansa päästyään Kissi on aina todella iloinen ja käy ruokansa täysillä ruokansa kimppuun (jos siis sillä on ruoka-aika). (Luonteen tehnyt Heltsu, ex-omistaja) ![]()
![]() Kisakalenteri29.09.03, Ruskelan Ravitalli, Koelähtö 2100m, 1/7 - 1.22,8 [+25v€] 20.10.03, Ravitalli Loisto, Tas.ajo 2600m, HLL 25.01.04, Vihermetsä, Tas.ajo 2500m, 9/14 - 1.20,0 26.02.04, Hopeakumpu, Tas.ajo 1600m, 7/12 - 16,9aly 08.03.04, Sydänpelle, Tas.ajo 2140m, 3/16 - 1.16,7 [+1200v€] 09.03.04, Khand, Ryh.ajo 3100m, 9/12 15.03.04, Ravitalli Kivi, Tas.ajo 2100m, 12/13 - 21,2ke x 20.03.05, Ionic, Tas.ajo 2100m, 10/10 - 17,9kex 03.04.05, Ionic, Tas.ajo 2100m, 5/13 - 16,8kex [+100v€] 05.04.05, Piquant Trotters, Tas.ajo 1600m, 7/15 - 14,7 07.04.05, Fay Trotters, Monté - Ryh.ajo 1609, 2/12 - 1.17,1amly [+1000v€] 13.04.05, Fay Trotters, Tas.ajo 1609m, 9/15 - 1.16,7ly 14.04.05, Ninitra, Ryh.ajo 2100m, 3/12 - 15,4ake [+700v€] 15.04.05, Danone, Ryh.ajo 2100m, 8/10 - 25.2ake 22.04.05, Iinestallit, Tas.ajo 2600m, 2/7 - 16,4kp x [+850v€] 23.04.05, N'Joy Trotters, Monté - Tas.ajo 2100m, 13/15 - 21,9mxx 29.04.05, Ionic, Monté - Tas.ajo 2100m, 5/8 - 19,9mke 30.04.05, Yep Trotters, Tas.ajo 2600m, 9/12 - 18,4kp 01.05.05, Trot Bet, Ryh.ajo 1640m, 5/11 - 15,2 [+300v€] 04.05.05, Silwer, Tas.ajo 2100m, 6/14 - 20,1ke [+70v€] 08.05.05, Ravirata Ajaton, Ryh.ajo 2100m, 8/12 - 15,3akex 09.05.05, Sternberg, Tas.ajo 1600m, 6/15 - 17,2ly [+50v€] 10.05.05, Dungeon Trotters, Monté - Ryh.ajo 2100m, 11/11 - 18,3amkex 13.05.05, Ravitalli Ninitra, Ryh.ajo 2100m, 3/12 - 14,4ake [+2100v€] 15.05.05, Ajaton, Monté - Tas.ajo 2100m, 3/13 - 19,2m [+600v€] 16.05.05, Lost Croft, Monté - Ryh.ajo 2100m, 11/12 - 19,1amke 17.05.05, Fair Stable, Tas.ajo 2100m, 9/14 - 17,0ke 23.05.05, YT Wonderfull, Monté - Tas.ajo 1609m, 4/14 - 19,4mly [+700v€] 25.05.05, Silwer, "Virtuaali Sprint" Ryh.ajo 1609m, 4/12 - 15,1aly [+500v€] 08.06.05, Red Race Stable, Tas.ajo 2100m, 13/16 - 17,9kex 09.06.05, N'Joy Trotters, Tas.ajo 2100m, 6/13 - 15,8kex [+100v€] 15.06.05, N'Joy Trotters, Ryh.ajo 2100m, HLL 16.06.05, Red Race Stable, Tas.ajo 2100m, HLL 27.06.05, Red Race Stable, Tas.ajo 2100m, 4/16 - 15,9ke x [+150v€] ![]() |
||||||||||||||||||