Ravirata Ajattomassa pidetään hauskaa ravileirin merkeissä 13.-16.7.2006!
>>> RAVILEIRIN OHJELMA <<<
Viime vuonna radan historian ensimmäisille ravileireille osallistui yhteensä 10 valjakkoa, mikä oli sinänsä ihan hieno määrä. Tällä kertaa valjakoita koitetaan saada enemmän mukaan ja suuremmalla porukalla koitetaan mahdollistaa entistä hauskempi ja mukavampi leiri. Tervetulleita ovat kaikki raveista kiinnostuneet henkilöt, jotka ovat valmiita raapustamaan edes muutaman rivin kertomuksen ravileiristä ja sen kulusta. Kaiken lisäksi
leiri on VRER:n alainen ja jaossa on rankingpisteitä - pisteitä saa 1-5 pst. Kaikki mukaan!
Mitä ravileirillä tehdään?
Ravileirillä harjoitellaan rata-ajamista ja startteja, opetellaan sääntöjä ja ohjeita, mennään leikkimielisiä kilpailuja, käydään yhdessä harjoituslenkeillä ja pidetään hauskaa. Niinpä ravileiri on harjoitustensa vuoksi loistava mahdollisuus opettaa vaikkapa nuorelle ravurillesi käyttäytymistä ryhmässä ja radalla.
Ketkä ravileirille voi osallistua?
Ravileirille osallistuvan tulee kirjoittaa leirin aikana / lopuksi pieni tarina siitä, miten leiri sujui ja niin edelleen. Eli osallistuvalta henkilöltä edellytetään edes sen tarinan verran aktiivisuutta. Edes omaa ravuria et tarvitse, mutta osallistuessasi vieraalla hevosella/ponilla, sinulla tulee olla eläimen omistajan lupa osallistumiseen. Myös ravirata Ajattoman hevosia voi leirille lainata, mutta ilmoita lainahevosen tarpeesta heti ekassa mailissa.
Mitä osallistuvalta valjakolta vaaditaan?
Hevosen/ponin tulee olla iältään koelähtöön valmis, mutta koelähtöä ei tarvitse olla vielä suoritettuna. Ikärajoista voit kysellä Derekalta. Hevosella/ponilla täytyy olla toimiva nettisivu, josta on mahdollisuus tarkastaa eläimen starttihistoria. Ratsulla ei voi osallistua. Leirille voit osallistua vain yhdellä hevosella.
Mitä muuta tarvitsee tietää leiristä?
Hevosille ja poneille järjestetään Ajattoman ratatallista karsinapaikat ja kaikki Ajattoman tilat ovat leiriläisten käytössä koko leirin ajan. Ihmisille järjestetään yösijoja mm. tallimestarin asuntoon ja tallinvintille rakennettuun työntekijöiden majoitustilaan. Kaikille löytyy varmasti mukava nukkumapaikka. Myös ruoka ja juoma sisältyy hintaan. Leiri maksaa 300 v€ ja se sisältää sekä hevosen että ihmisen ruoan ja juoman, tilojen käytöt, opetuksen, ohjelman jnejne.
Miten ravileiriin osallistutaan?
Ravileirille osallistutaan kirjoittamalla 13.-20.7. pieni tarina (tarkempia ohjeita ohjelmasivulla), missä kertoo mielipiteensä kyseisen leirin ohjelmasta, haluaisiko osallistua uudestaan, millainen leiri oli kokemuksena ja miten hevonen käyttäytyi leirin aikana. Tarinan ei tarvitse olla pitkä, kunhan siinä on suhteellisen kattavat vastaukset ja mielipide leiristä tulee selvästi ilmi. VRER-rankingpisteitä jaetaan tarinoista 0-5 pistettä sen mukaan, miten hyvin vastaa vaatimuksiin. Tarinat lähetetään Derekalle mailitse kyseisellä aikavälillä, eli 13.-20.7.
Kuinka pääsen mukaan ravileirille?
Osallistumiset lähetetään mailitse (ajaton@dereka.net) 10.7.2006 mennessä, otsikoi asianmukaisesti. Osallistumisen on oltava täsmälleen allaolevaa muotoa (muista poistaa tähdet).
<*A href="mailto:mailiosoitteesi@maili.com">Ohjastajan nimi<*/a> - hevosen ikä sukupuoli <*A href="hevosenosoite.html" target="new">Hevosen nimi<*/a>
Eli;
<*A href="mailto:dereka@dereka.net">Dereka<*/a> - 6v t <*A href="http://dereka.net/ravia/hevi.html" target="new">Hevitär<*/a>
Ravileiritarinat löytyvät täältä - jokaisen lopussa on sanallinen palaute ja rankingpistemäärä. Dereka ilmoittaa VRER:iin rankingpisteet sille hevoselle, jolla olet osallistunut leirille!
Leirille ilmottautuneet
- Sari - 6v t Calvaron Liekitär
- Minna - 9v o L'O Rojali
- Niina - 2v o Killer Darkness
- Sirpa - 4v o Krasnyi Korol
- Lellu - 3 v t Tuli-Tuiske
- Willow - 7v t Vladimira
- Petra V. - 11v t Huvi's Amathlea
- Pey. - 4v o Merevaik`s Killittävä Kuu-Ukko
- Anna V. - 5v t TC Kuiskeri
- Ellen - 4v t Flisan
- Laura H. - 5v t WN Apotiina
- Anna K - 3v o Kekan Eikäku
- UniQue - 5v. t Charmed Rope
- EnDe - 8v. t. Tähden Unelma